Osa 2

 

En jaksa kertoa yön vietosta, sillä tuskin ketään kiinostaa uneni ja missä asennossa nukuin.
Kuulin pientä ääntä, ääntä joka muistutti puun palamista nuotiossa ja tusin lämpöä.
Ihme kumma ettei minulle tullut kylmä nukuessani, olihan ulkona kylmä kesällä.

Minua kiehtoi kovasti ääni. Avasin silmäni hieman, mutta niin ettei kukaan huomaisi olevani hereillä. Olin oikeassa! Vieressäni oli nuotio, ja minulla on viltti päällä? Nuosin hitaasti istumaan ja tarkkailin ympärilleni. Siristelin silmiä kun auringon nousu häikäisi.

Olen tottunut heräämään todella aikaisin aamulla, sillä koulu ja treenit...

Luolansuuaukolle ilmestyi ihminen, hän oli selvästi päätäpidempi kuin minä. En nähnyt kasvoja sillä aurinko paistoi hänen takaa, ja hän oli musta.
Hän pysähtyi ja nojasi aukon seinämään , tuli ja jäi paikoilleen?

"Nukuitko hyvin ruusunen? heheh." Hän naurahti.
Ilmiselvästi pojan ääni, muttei aikuisen, minun arviolta se kuulosti 17-18 vuotiaalta.
Nyökkäsin pojalle vastaukseksi.
"Olin varma että täällä ei käy kukaan..." Sanoin.

"Luulit vaan... tulen tänne aina vapaa-ajallani."

"Ai... Anteeksi että tunkeuduin tänne... Katsos kun eksyin sattummalta tähän saarelle..." Pahoittelin.

"Vain hullu eksyisi tänne! Eihän se ole edes mahdollista, sillä kuolisi meressä kylmyyteen!"

Poika vaikuttavan vihaiselta. En edes viittinyt alkaa väittelemään asiasta.

"No... Pakkaan tavarani ja lähden matkoihini sitten, etten häiritsisi sinua." Vastasin.

Poika katseli kun otin laukkuni ja pörrötin hiuksiani.

Kävelin tämän ohi ja tunsin kosketuksen olkapäälläni, se oli pojan käsi joka esti minua liikkumasta eteenpäin. Käännyin ympäri ja hän katsoi maata ja huokaisi.

"Minne ikinä menetkin, seuraan sinua..." Hän tokaisi.
"Mutta miksi?" Kysyin.
"Minulla ei ole kotia eikä paikkaa missä olla, vaeltelen vain paikasta toiseen..."
Poika kuulosti epätoivoiselta, ja hänen silmänsä kiiluivat auringon nousussa.
"Hyvä on... " vastasin.

"Nimeni on Grave!" Hän sanoi.
"Olen Dai Sasarya! Kutsu vain Daiksi!" vastasin hymyillen.

"Mukava tavata!" hän hymyili.

                                               Ja näin minun ja Graven matka alkoi.