Osa 1

                                                              

Olen melkein 17 vuotias ja nimeni on Dai, olen syntynyt Japanissa mutten asu siellä enään , ja kerron elämästäni, varsinkin niistä ajoista kun tajusin olevani ihastunut.

Se oli kesä, olin jakapallo-leirillä varmaan kaksiviikkoa, kaukana kotoa, ja hyvä niin! Jos jotain vihaan niin se on kotia! Tahdon olla mahdollisimman vähän kotona!

Oli ilta, leiriläiset istuivat aukiolla nuotion ääressä puhuen jotain peleistä, en ole edes kiinnostunut koko lajista, mutta minut niin sanotusti pakotettiin jengiin.
Istuin laiturilla katsellen maisemia, joita tuskin edes näin hämärässä. Kukaan ei edes ikinä huomaa minua, peleissäkin vain juoksen, eikä kukaan syötä palloa minulle.

Pienestä pitäen minua syrjittiin ja potkittiin, halusin vain tulla esille, niin että minut huomattaisiin, mutta sain vain huutoja ja haavoja joka kerta takaisin. Se oli rankkaa.
Tytöt pitivät minua kummallisena enkä tiedä miten niitten kanssa olla.

Elämäni oli kerrassaan pelkkää helvettiä. Toivoin hartaasti pienestä pitäen että tuskani loppuisivat, kunnes sinä päivänä kun istuin laiturilla katsellen tähtiä, näin tähdenlennon ja toivoin muutosta elämääni. Sitten jostain kumman syystä putosin veteen, varmaan liuin itsekseni alas enkä tuntenut kun unelmoin.
Tietenkään kukaan ei kuullut minun polskahdusta, sillä en nähnyt tai tuntenut, että minua etsittäisiin, jos joku olisi välittänyt minusta, olisi hypännyt veteen pelastamaan minua, vaikken ollut missään kuoleman hädässä. Olinhan minä muutenkin kyllästynyt elämääni. Joten ei haittaisi jos kuolisin tässä ja nyt.

Virta vei minua jatkuvasti eteenpäin, olin hetken hereillä ja sitten kaikki pimeni. Avasin silmäni ja tajusin, että minulle tuli kylmä. Potkaisin itseni ylös pinnalle katsoakseni missä olen. Pinnalla ällistyin kun tajusin olevani keskellä ei mitään, en nähnyt yhtään maata missään, en edes laituria josta putosin.

Yritin pysyä lämpimänä uimalla eteenpäin. Pian horisontista tuli esiin saari. Saari näytti pelkästään metsältä, joka oli keskellä järveä. Tai no... en edes tiennyt olenko järvessä vai meressä. Tajusin katsellessani saarta ja uidessa sinne että illasta tuli aamu. Missä välissä olen edes päätynyt aamuun ja kauas pois? Ainiin kun toivoin muutosta, no ... en ihan tällästä muutosta tarkoittanut.

Päädyin lopulta saarelle, jossa kuulin lintujen laulua. Hetken ollessani kiven päällä kuivattamassa vaatteita , johon kiipesin rannalla, jatkoin matkaani metsässä. Metsässä oli tuoreita marjoja ja jälkiä, ihmisen jälkiä.
Seurasin jalanjälkiä hetken kunnes hyppäsin pusikkoon nähdessäni jonkun naisen noin viiden metrin päässä. Ulkonäöstä päättelen hän oli vanha mummo. Oli virhe kutsua häntä naiseksi.

Tulin pois piilostani, sillä tahdoin tietää missä olen.

"Anteeksi, että häiritsen, m..mutta missä minä olen?" kysyin kohteliaasti.
Mummo katsoi minua hämmästyneesti silmiini, ja *jäädyin* hetkeksi.
Mummo tuli lähemmäksi minua. "Miksi olet näin aikaisin liikkeessä nuori mies? Oletko käynyt kenties aamu uinilla?" Mummo nauroi.
Olin vakavissani "Minä eksyin, olin leirillä laiturilla, kunnes putosin veteen ja päädyin tänne sattumalta."
Mummon ilme muuttui täysin oudoksi. Hän riisui takkinsa ja puki sen minulle samalla halasi minua. "Miten olet selvinnyt tänne asti, kylmässä meressä uimalla! Sinähän olisit jäätynyt kuoliaaksi!" Hän huusi ja vei minut kotiinsa. Tärisin, sillä ilma oli kylmä, olihan aamuyö, varmaan jotain kello kolme.

Hän toi minulle kuuma kaakaota ja istuin sohvalla. "Kiitos!" sanoin ja join kaakaon kokonaan parilla kulauksella.
Mummo käski minun nukkua kun hän menee takaisin metsään kerämään marjoja.

Odotin kunnes hän lähti pois, sitten hyppäsin sohvalta ja juoksin hänen huoneeseen ja otin hänen repun ja riisuin pelipaitani ja housuni ja tungin ne reppuun. Laitoin mummon miehen farkut jalkaani ja T-paidan joka osui käteeni.
Sitten katsoin sopivaa hupparia itselleni. Sen jälkeen löysin lompakon jossa oli arvioltani 200 euroa, joka riitti minulle hyvin. Laitoin lompakon reppuun ja juoksin alakerran keittiöön tekemään itselleni matkaevästä.

Kaiken tämän jälkeen hyppäsin ikkunasta ulos ja juoksin pois talon luota. Tunsin itseni varkaaksi kun varastin rahat viattomalta mummolta.
Olin sopivan matkan päässä talosta ja aloin kävellä normaaliin tahtiin omia teitäni.

Aloin tuntea väsymystä. Jonka jälkeen aloin etsiä sopivaa yöpymispaikkaa. En hallunnut mennä hotelliin sillä mettäisin kaikki rahani heti. Joten päädyin luolaan, jonka tutkin nopeasti, siltä varalta että siellä olisi ollut joku muu ennen minua. Noh, päädyin siihen tulokseen että ketään ei ollut käynyt luolassa ennen minua.
Luola oli sopiva minulle. Liian pieni karhuille ja muille pedoille ja sopivan etäällä ihmisistä. Olin yksin. Ypöyksin.